27. helmikuuta 2024

Toimitusjohtaja, vedätkö johtoryhmää, jota ei tunnu kiinnostavan?

Tunnelma on lattea, yhteisestä innostumisesta ja energisoivasta kohtaamisesta ei näy merkkiäkään. Motivaation muutokset koskettavat johtoryhmiä samalla tavalla kuin muitakin tiimejä, johtoryhmässä niiden seuraukset voivat olla kuitenkin erilaisia. 

Johtoryhmän jäsenen tulee kantaa vastuu oman liiketoiminta-alueensa kannattavuudesta, työ on vaativaa ja se voi välillä tuntua jopa mahdottomalta. Ei siis ihme, jos motivaatio on välillä koetuksella. Motivaation haasteet voivat heijastua myös koko johtoryhmään: tyypillisimpiä motivaatiota laskevia tekijöitä voivat olla esimerkiksi tavoitteisiin nähden liian kapeat toimintamahdollisuudet, huono johtoryhmädynamiikka tai toimitusjohtajan tuen puute.

Toimitusjohtajan rooliin kuuluu ymmärtää ja käsitellä myös motivaation haasteita johtoryhmässä.

Johtoryhmän jäsenten vastuut ja paineet voivat olla suuria, mikä voi vaikuttaa jäsenten motivaatioon nostavasti tai laskevasti. Motivaatio työssä muuttuu tyypillisesti kokemuksen karttuessa, oppimisen ja tehtävänkuvan tuttuuden myötä jokainen kaipaa usein uusia haasteita.

Johtotehtävissä toimivilla henkilöillä tarve uusiutua ja saada lisää haasteita voi olla korkea. Motivaation laskusuhdanne voikin olla seurausta rutinoitumisesta tai epäsopivista haasteista. Motivaatiopula voikin pahimmillaan olla kuin virus: se leviää ja heijastuu koko johtoryhmän tunneilmastoon kielteisesti.

Ristiriidat ja epäluottamus heijastuvat hyvin nopeasti johtoryhmän motivaatioon.

Johtoryhmän vetäjänä tehtäväsi on luoda innostava ja motivoiva työilmapiiri, jotta jäsenet jaksavat tehdä parhaansa. Yksin toimitusjohtaja ei motivaatiosta kuitenkaan vastuuta kanna, myös johtoryhmän jäsenten on tuotava esille tarpeitaan motivaation ylläpitämiseksi.

Avoin keskustelu ryhmän motivaatiosta esimerkiksi vaikeiden päätösten äärellä kertoo usein ryhmän kypsyydestä. Toimitusjohtajana olet kuitenkin päävastuussa tunnistamassa ja tarttumassa asioihin, jotka ovat erityisesti yhteistyön ja vuorovaikutuksen alueella. Ristiriidat ja epäluottamus heijastuvat hyvin nopeasti motivaatioon. Toimitusjohtajana tehtäväsi on tarttua niihin nopeasti.


Mitä voit tehdä asialle? Hyvä uutinen on, että voit tehdä paljonkin!

Psst! Lue myös artikkeli Millä motivaatiolla sinä haluat tulla johdetuksi?

VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
Voltti Management

Voltti Management Oy

Kirsi Mylly
Organisaatiopsykologi, Leadership Coach
+358 50 532 1077kirsi@volttimanagement.fi