17. elokuuta 2023

Kun johtoryhmä ei toimi arvoa tuottavasti, on aika tehdä muutoksia

Johtoryhmä on organisaation kovapalkkaisin ryhmä. Silloin on oikeutettua odottaa, että johtoryhmä tuottaa työllään myös sellaista arvoa, mihin millään muulla organisaation kokoonpanolla ei ylletä. Näin ei kuitenkaan läheskään aina ole. 

Johtoryhmätyön keskiössä on liiketoiminnan elinkelpoisuuden varmistaminen. Sen tulee ohjata jäsenten valintaa osaamisen ja kompetenssien osalta, johtoryhmän tiimidynamiikkaa puolestaan ohjaa jäsenten kyky tehdä yhteistyötä ja olla rakentavasti myös eri mieltä. Tehtävä ei ole helppo. Jos johtoryhmä ei aidosti täytä tehtäväänsä ja luo todellista arvoa liiketoiminnalle, on hyvä tarkistaa muutama asia. Kokoonpano, tiimidynamiikka ja lentokorkeus.

Johtoryhmän tulee tuottaa aidosti arvoa liiketoiminnalle. Entä jos näin ei ole?

Johtoryhmän kokoonpanoa tulisi aina voida tarkastella kriittisesti ja liiketoimintalähtöisesti, ei C-alkuiseen asemaan automaationa liittyvänä etuna johtoryhmäpaikkaan. Koska johtoryhmä on yrityksen tärkein tiimi, ovat muutokset kokoonpanossa tarpeen ja joskus vääjäämättömiä. Tiimin tulisi olla aito tiimi, jonka jäsenet kokevat aitoa yhteenkuuluvuutta sekä omistavat yhteisen, puhuttelevan ja haastavan yhteisen tavoitteen. Johtoryhmässä käsiteltävien asioiden – lentokorkeuden – tulisi aidosti olla johtoryhmätasoisia, eli asioita, joihin vain johtoryhmä voi vaikuttaa. 

Millaista osaamista tarvitset muuttuvassa liiketoimintaympäristössä? Miten johtoryhmänne voi aidosti tuottaa arvoa liiketoimintaan? Nostetaan johtoryhmätyöskentelynne seuraavalle tasolle, ota yhteyttä!

VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
VM
Voltti Management

Voltti Management Oy

Kirsi Mylly
Organisaatiopsykologi, Leadership Coach
+358 50 532 1077kirsi@volttimanagement.fi